GrIFK Salibandy palkkasi Ruotsin maajoukkuevalmentajan

Maailman onnellisimman kaupungin salibandyseura GrIFK panostaa lisää nuorten liikuntaharrastukseen Kauniaisissa. Seurassa on viety läpi onnistuneesti laaja taloushallinto- ja viestintäjärjestelmien modernisointi. Tästä vapautuvia henkilöresursseja halutaan kohdentaa yhä enemmän seuran jäsenten kehittymiseen. Parhaiten se toteutuu panostamalla valmennuksen laatuun. GrIFK Salibandy ry:n uuteen perustettavaan urheilutoimenjohtajan positioon on nimitetty Perttu Kytöhonka.

Kytöhonka nauttii kiistatta koko maailman Salibandykentän arvostusta, hän on valmentanut sekä Latvian, että parhaillaan MM-kisoihin valmistautuvaa Ruotsin maajoukkuetta ja ollut kehittämässä lukuisia seuraorganisaatioita. Hän on yksi harvoista henkilöistä, jotka ovat pystyneet luomaan kansainvälisen työuran Salibandyssä. Kytöhonka toimii GrIFK Salibandyn urheilutoimenjohtajan lisäksi samaan aikaan myös Ruotsin miesten salibandymaajoukkueen valmennustiimissä sekä TPS:n valmennuksen kehityspäällikkönä.

”Me Granissa olemme innoissamme Pertusta, sillä käytimme rekrytointiprosessissa ulkopuolista konsulttia Bridge Impact Oy:ta, jotta varmasti löydämme oikealla kyvykkyydellä olevan henkilön vaativaan positioon, joka on seurassa uusi. Kytöhongan tehtävänä on vahvistaa pelaajien sidettä seurayhteisöön ja luoda laadukas sekä innostava harjoitteluilmapiiri nuorille, jotta he voivat harrastaa lajia Granissa pitkään. Kyse on kokonaisuudesta, jossa urheilullinen menestys ei ole keskiössä. Me haluamme, että nuoret oppivat salibandy-harrastuksen parista terveet elämäntavat, saavat elämyksiä ja onnistumisia, sekä elinikäisiä ystävyyssuhteita,” kertoo GrIFK Salibandyn hallituksen puheenjohtaja Mikael Hästbacka ja jatkaa ”Meillä Kauniaisissa kaupunki tarjoaa loistavat harjoittelufasiliteetit, jonka lisäksi sijainti ja liikenneyhteydet ovat hyvät. Yhtälöön kun lisätään pk-seudun edullisimmat kausimaksut ja nyt myös laadukas ja kehittyvä valmennus on käsissämme jotakin uniikkia. Näemme Pertussa on juuri niitä kyvykkyyksiä, joita tarvitsemme, jotta seura viedään seuraavalle tasolle. Huomionarvoista on mainita, että nyt tehty järjestely on kansainvälisesti ainutlaatuinen ja on vaatinut hyvää yhteistyötä sekä seurojen että maajoukkueen välillä”.

”GrIFK:ssa minuun vetosi erityisesti seurajohdon selkeä näkemys siitä, mihin he haluavat organisaatiota viedä. On kunnia olla mukana tässä roolissa tuota näkemystä edistämässä. GrIFK haluaa olla seura, jossa pelaajan on hyvä olla osana yhteisöä. Haluamme myös tarjota pelaajan kehittymiselle erinomaisen ympäristön mahdollisimman pitkään. Sitä se on jo nyt, mutta tuota kestoa haluamme luonnollisesti pidentää entisestään. Haluan myös esittää kiitokset molemmille organisaatiolle, että tällainen epätyypillisempi ratkaisu saatiin onnistumaan ja se haluttiin nähdä mahdollisuuksien kautta. Olen aina kokenut, että erilaiset ympäristöt ovat edistäneet omaa oppimistani ja tämä on loistava tilaisuus sen suhteen. Uskon kaikkien osapuolten hyötyvän”, kertoo GrIFK Salibandyn tuore urheilutoimenjohtaja Perttu Kytöhonka ja jatkaa: ”Mielestäni GrIFK edustaa Suomen tärkeimpiä salibandyseuroja! Suomalaisen salibandyn tavoitteena on olla vuonna 2028 Suomessa eniten pelattu joukkuepeli. GrIFK:n ja vastaavien keskisuurten seurojen kehitys ja elinvoima on tässä tavoitteessa aivan olennaista. Haluamme olla osa tätä hienoa tavoitetta.”